maanantai 28. maaliskuuta 2011

Diktaattorin ensimmäinen valtaistuin

Kun Diktaattori oli vielä liikkumaton vauva, hän viihtyi mielellään valtaistuimessaan, jota myös sitteriksi kutsutaan. Siitä hän tykkäsi katsella maailman menoaan ja komennella alamaisiaan. Diktaattorillamme on ollut pienestä pitäen kova ääni ja paljon asiaa, mutta valitettavasti emme vieläkään puhu samaa kieltä, joten tuskastumisia sattuu puolin ja toisin asian tiimoilta. Valitettavasti heti kun kaikkivaltias Matonen oppi vähänkin liikkumaan, hän kehitti sitteristä itselleen melkoisen surmanloukun. Kerran hän jopa onnistui huomaamatta virittämään itsensä pää alaspäin roikkumaan valtaistuimeensa.

Kuvassa Suurella Johtajalla on päällään ihana serkku-pojalta lainassa ollut muumi-body, sekä suursuosikiksi muodostuneen ruskeat verkkarit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti