tiistai 29. maaliskuuta 2011

Matovaihe alkaa

Kun Diktaattori oppi itse kääntymään vatsalleen, alkoi karjumisen aikakausi. Hänen korkeuttaan kismitti suuresti se, ettei hän osannut liikkua eteenpäin vaikka maailmassa olisi ollut niin paljon tutkittavaa. Jokainen hereillä oltu hetki käytettiin eteenpäin pääsemisen yrittämiseen, mutta koska Diktaattori pysyi yrityksistä huolimata paikoillaan kuin liimattu, oli huuto massiivisen tuskastumisen mukainen. Jonkin aikaa karjumista huvittuneena kuunneltuaan äiti-alamaisella meinasi loppua huumori, ja hulluuksissani yritinkin opettaa Diktaattoria ryömimään kaikin keinoin. Koitin kovasti demonstroida kuinka käsiä ja jalkoja tulisi liikutella, ensin liikuttelemalla yksinvaltiaan raajoja, ja lopulta itse esimerkkiä näyttäen pitkin lattioita ryömimällä. :D Ei auttanut, kului vielä kuukausi kunnes Diktaattori ihan itsekseen keksi kuinka ryömitään.

Tässä kuvassa Diktaattori on puettu ihanaan kummitädin Jenkeistä tuomaan lammasyökkäriin.  <3 Se on myös ensimmäisiä vaatteita jotka jopa kuluivat polvista ja mahasta jonkin verran, sillä kaikista aikaiseman kokoisista vaatteista Suuri Johtaja kasvoi n. 3 viikossa yli. Diktaattorimme aikookin ilmeisesti olla viimeistään kolmivuotiaana 2 metrin pituinen, niin huimaa vautia hän on kasvanut alusta alkaen. :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti